keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Pullan tuoksua & ajatuksia

Eilen iski kauhea hinku leipoa sämpylöitä, mutta koska ei ollut hiivaa ja maitokin oli loppu niin en voinut niitä tehdä. Tänään sitten ostin hiivaa ja maitoa ja pyöräytin parit sämpylät, samalla ajattelin että leivon myös pullaa koska hiivaa jäi jäljelle. En edes muista millon viimeksi olisin tehnyt pullaa tai sämpylöitä varmaan viimeksi ammattikoulussa eli 2-3 vuotta sitten. Yllättävän hyvin onnistuin ja taidot olivatkin edelleen tallella. Meidän kodin valtasi siis tänään ihana pullan tuoksu




Tänään myös varmistui asuntokaupat tämän nykyisen asunnon kohdalta - me päästään muuttamaan !
Seuraava askel onkin sitten eri pankeissa käynti, eli peukkuja pystyyn että saadaan laina.
Olen niin innoissani ja onnellinen, vaikka päässä pyöriikin paljon kaikkea, mitä jos ei saadakaan lainaa jostain syystä, mitä sitten tapahtuu. Jos niin käy, saadaanko me ajoissa joku vuokra-asunto ettei jäädä asunnottomiksi. Päälimmäinen pelko onkin että jos lainaa ei heru, niin minne me sitten mennään, vuokra-asuntoja on kuitenkin tosi hankala löytää varsinkin jos mukana muuttaa eläimiä. Mutta toisaalta, miksi stressata okei, olen stressaaja tyyppiä, stressaan tosi paljon kaikesta, miehelläni on ollut jo yksi isompi laina, niin miksi hän ei saisi nytten pienempää lainaa ? Ja yleensä asioilla on tapana järjestyä, tätä mieheni on minulle toistellut jo jonkin aikaa, ja niinhän se meneekin. Ei pidä olla negatiivinen, pitää miettiä asioita positiivisesti ja vain toivoa parasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteet, kysymykset ja postausideat ovat tervetulleita.
Eikun vaan kommenttia tulemaan :)