keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Dreams


Unelmoin omasta kodista, perheestä ja tasapainoisesta elämästä.

Me unelmoimme yhteisestä kodista, perheestä ja tasapainoisesta elämästä. Haaveena on ostaa mieheni kanssa yhdessä talo, ja tällä hetkellä tuntuu että yksi meidän haaveista on toteutumassa. Ainakin toivon näin, tämäkin asia on niin pienestä mutta kuitenkin niin suuresta kiinni.


 Tällä hetkellä asumme mieheni omistamassa rivitalokaksiossa, joka on myynnissä. Suunitelmissa on ostaa äitini omakotitalo, eli minun lapsuudenkotini kun tämän nykyisen saa myytyä. Olen ollut hyvin epätoivoinen mutta kuitenkin joissain määrin toiveikas myynnin suhteen, nyt kun ei ole mikään ihanne aika myydä asuntoa ihmisten taloudellisten tilanteiden takia. Viimeisen viikon aikana toivoni on noussut taas, tällä hetkellä näyttää aika hyvältä tämän asunnon myymisen suhteen. Haaveenamme on myös perustaa perhe, olemmekin puhuneet asiasta paljon, ja kun tämän asuntohässäkän saa joskus pois päiväjärjestyksestä ja stressin minimoitua niin voi alkaa miettiä sitä osuutta tarkemmin. On niin ihanaa nähdä miten mieheni nauttii ja tykkää olla lasten kanssa, ainakin vaikuttaa siltä aina kun ollaan ystäväperheemme luona tai moikkaamassa kummityttöäni.



Tuntuu että elämä ehkä alkaa asettua paikoilleen pikkuhiljaa, voi olla että olen ehkä liian innokas mutta toivotaan parasta. Tavallaan jännittää tämä kaikki, mutta odotan innolla että saamme kääntää uuden sivun auki elämässämme, aloittaa puhtaalta pöydältä ja jättää kaikki vanha taakse.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteet, kysymykset ja postausideat ovat tervetulleita.
Eikun vaan kommenttia tulemaan :)