sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Rakkaus - piristystä aamuun

Mikä onkaan ihanempi herätys kuin se, että mies tuo aamupalan sänkyyn, tai että aamulla kun tulet suihkusta niin aamupala odottaa pöydässä? Mun mies on pari kertaa tehnykkin näin, päivä lähtee niin hyvin käyntiin tommosen "pienen" eleen takia.


Mä olen aika harvoin tehnyt meille aamupalaa, paitsi keittänyt kahvin valmiiksi miehelleni, ja koska mun mies lähtee aikasin aamuyöstä töihin viikolla niin aina se ei ole mahdollistakaan. Viikonloppuisin mulla on usein töitä ja mieheni nukkuu pitkään niin silloinkaan ei onnistu. Torstai iltana ajattelin yllättää mieheni, joten tein hänelle sämpylän valmiiksi jääkaappiin, töihin lähtiessä hän voi napata sen sitten helposti mukaansa. Ja vaikka tuo ei ollutkaan iso asia, niin oli ihana herätä viestiin missä hän kiitti aamupalasta. Pienet eleet voivat jollekkin olla päivän piristys tai kohokohta, ja kaiken lisäksi niistä tulee itse hyvälle tuulelle.
Mä olen itse huomannut että todella moni vähättelee pieniä asioita, tuntuu että lauseen "äh, tuo oli niin pientä ei kestä kiittää" kuulee todella usein, muistakaa että jollekkin se oven avaaminen tai tervehtiminen voi olla päivän kohokohta.